Kamarikesä hakee taiteellista johtajaa /johtajia
© Maarit Kytöharju
Kamarikesä-festivaali hakee taiteellista johtajaa / johtajia 3–5 vuoden määräajaksi. Tehtävä on osa-aikainen. Hakuaika päättyy 01.02.2026.
Helsingin vanhin ja raikkain kamarimusiikkifestivaali Kamarikesä vahvistaa pääkaupunkiseudun musiikkielämää nostamalla esiin nuoria lahjakkuuksia, tukemalla heidän pitkäjänteistä urakehitystään sekä tarjoamalla yleisölle rohkeita, tuoreita ja tunnelmallisia kamarimusiikkikokemuksia. Helsingin Ritarihuoneella heinä-elokuun taitteessa järjestettävän pääfestivaalin lisäksi festivaali laajentaa tulevina vuosina toimintaansa ympärivuotiseksi muun muassa mesenaattitaiteilijahankkeen avulla.
Taiteellisen johtajan rooli tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan suomalaiseen ja kansainväliseen kamarimusiikkikenttään sekä merkittäviä verkostoitumismahdollisuuksia alan huipulla. Toimintaa tukevat useiden eri säätiöiden ja rahastojen lisäksi yksityiset tukijat. Kamarikesä on myös Helsingin juhlaviikkojen ystäväfestivaali.
Aiemmat taiteelliset johtajat
Kamarikesän taiteellisina johtajina ovat perinteisesti toimineet oman sukupolvensa nuoret huippuammattilaiset, jotka ovat tehtävässään kehittäneet taiteellista johtajuuttaan ja vaikuttaneet konkreettisesti kotimaisen kulttuurikentän uudistumiseen.
Festivaalin aiempina taiteellisina johtajina ovat toimineet mm. sen perustajat, Sibelius-Akatemian musiikinteorian lehtori Ville Komppa ja Radion sinfoniaorkesterin viulisti Pasi Eerikäinen, sekä heitä seuranneet, huikeassa kansainvälisessä nosteessa oleva kapellimestari Dalia Stasevska, konserttipianisti Johannes Piirto ja palkittu Borea-kvaretti (Kasmir Uusitupa, Tami Pohjola, Riina Piirilä, Senja Rummukainen).
Nykyisen taiteellisen johtokolmikon muodostavat konserttipianisti Ossi Tanner, Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin klarinetistiksi vastikään kiinnitetty Klaara Vasara sekä Lapin kamariorkesterin 1. konserttimestari Abel Puustinen. He päättävät johtajakautensa kesään 2026.
Työnkuva
Kamarikesän taiteellinen johtaja vastaa Kamarikesän ohjelmiston suunnittelusta, taiteilijavalinnoista ja taiteellisen toiminnan kehittämisestä yhdistyksen strategian ja vision mukaisesti. Taiteellisena johtajana kontaktoit festivaalille kutsuttavat taiteilijat sekä toimit festivaalin kasvoina ja äänenä julkisuuteen.
Kamarikesän voimassaolevan strategian painopistealueita ovat nuorten lahjakkaiden taiteilijoiden tukeminen, yhteistyötahojen vakiinnuttaminen sekä ympärivuotisen toiminnan kehittäminen. Olet mukana myös tuotantojen valmistelussa ja tuet konserttien toteuttamisessa muuta työryhmää. Taiteellisena johtajana lähimmät työtoverisi ovat mahdolliset muut taiteelliset johtajat, toiminnanjohtaja, tuotanto- ja viestintähenkilöstö sekä Ritarikatu ry:n hallitus. Työskentelyn pääkieli festivaalilla on suomi.
Edellytykset
Taiteellisen johtajan tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää hyvää yhteistyötaitoa, halua tavoitteelliseen tiimityöskentelyyn, sitoutumista ja kunnianhimoa. Tähän liittyvät mm. kuukausittaiset hybriditapaamiset taiteellisen työryhmän, tuotannon sekä hallituksen kanssa. Äärimmäisen tärkeää on suomalaisen musiikki- ja taidekentän hyvä tuntemus, laaja verkosto nuoriin taiteilijoihin sekä aloitekyvykkyys ja idearikkaus uusien taidesisältöjen synnyttämisessä. Hakijan eduksi lasketaan ymmärrys tuotantotyöstä, rahoituksen realiteeteista sekä halu kehittää Kamarikesän yhteistyö- ja yleisösuhteita.
Kamarikesä näkee hakijan oman taiteellisen uran ja osaamisen kamari- ja taidemusiikin parissa vahvaksi edellytykseksi tehtävään. Hakijan on oltava vähintään 18-vuotias, ja hänen ammattiopintojensa päättymisestä saa olla kulunut enintään 2 vuotta.
Hakuprosessi
Hakuajan päätyttyä hakemusten pohjalta tehtävään sopivimmat henkilöt kutsutaan hallituksen ja toiminnanjohtajan haastateltavaksi. Kaikille tehtävään hakeneille ilmoitetaan hakuprosessin etenemisestä 15.02.2026 mennessä.Voit hakea tehtävää yksin tai useamman taiteellisen johtajan työryhmänä. Mikäli haet tehtävää työryhmänä, pidäthän huolta että jokaisen työryhmän jäsenen osaaminen ja vahvuudet tulevat hakemuksesta esiin.
Kamarikesä pidättää oikeuden tarjota taiteellisen johtajan tehtävää useammalle hakijalle luoden maksimissaan kolmen hengen taiteellisen johtajaryhmän festivaalille. Taiteellisen johtajan / johtajien toivotaan osallistuvan vuoden 2027 ohjelmiston suunnitteluun jo keväällä 2026.
Hakemuksen tulee sisältää:
1) vapaamuotoinen hakemuksesi tehtävään - haaveile ja unelmoi, kerro mitä Kamarikesä sinulle/teille on, voisi tulevaisuudessa olla ja miksi juuri Sinut pitäisi valita tähän tehtävään!
2) yksi suunnittelemasi konserttikokonaisuus festivaalille perusteluineen
3) hakijan / hakijoiden ansioluettelo
Lähetäthän hakemuksesi osoitteeseen info@kamarikesa.fi 01.02.2026 klo 23.59 mennessä. Otsikoi hakemuksesi Taiteellisen johtajan haku_Sukunimi. Hakuajan päättymisen jälkeen lähetettyjä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Valitettavasti emme voi antaa hakemuksista palautetta.
Mikäli olet osallistunut Kamarikesän mesenaattitaiteilijahakuun, se ei sulje pois mahdollisuutta hakea tähän tehtävään.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Kamarikesän toiminnanjohtaja
Joonas Mikkilä
joonas@kamarikesa.fi